tiistai 31. lokakuuta 2017

Violetti skittlette


Ai herranjestas. Viime viikko oli aivan kamala. En oikestaan edes tiedä miten selvisin viime viikosta, mutta se on onneksi ohi. Maanantaina menin töihin yhdeksään ja yllätys yllätys meidän tiimistä ei ollut tullut ketään mua aikasemmin töihin. Ja mulle ei oltu edes soitettu töistä. Noh.. loppuviikon tein töitä sijaisen kanssa. Tämä viikko jatkui melkein samaan malliin. Ainakin yhtä sekavissa merkeissä. Toivottavasti loppuviikko on parempi. En jaksanut työstressin takia lakata, kuin yksivärisiä kynsiä, joita en edes jaksanut kuvata. Esittelen silti hieman vanhemmat lakkaukset.

lila_skitlette

MILVin uudet waterdecalit ovat olleet hyvä inspiraation lähde, johon perustuen olen tehnyt skittletten. Waterdecalien pohjasävy on kaunis tummavioletti, johon yhdistin uusimmasta piCture pOlishin kokoelmasta mythicalin. Halusin vielä vähän lämpimämmän sävyistä violettia yhteen kynteen ja siihen käytin Zoyan pixiedust Carteria, joka päälle laitoin päällyslakan hiekkaefectin poistamikseksi.

Peukalossa ja keskisormessa on kaksi kerrosta mythicalia, joka peittää kahdella kerroksella loistavasti. Carteria on nimettömässä myös kaksi kerrosta. Waterdecalien alla on yksi paksuhko kerros valkoista lakkaa.

mythical


piCture pOlish - mythical
Zoya - Carter

MILV - J206

Tykkäätkö tehdä skittlettejä ?

maanantai 16. lokakuuta 2017

Urban Decay - Naked Heat

Tämän paletin tullessa myyntiin, ihastelin sitä ja mietin, että ostaisinko sen. En oikein osannut päättää, sillä olin kesän aikana ostanut tosi paljon muitakin meikkejä ja omistan jo Naked3. Eihän nämä kaksi ole ollenkaan samanlaisia, mutta kuitenkin aika hintavia paletteja. En sitten heti alkuunsa tätä ostanut. Myöhemmin sain kuitenkin 40€ lahjakortin S-ryhmälle ja kävin kotiuttamassa tämän ihanan paletin. Paletti on täynnä aivan ihania lämpimiä sävyjä.

urban decay

Levitin luomivakoon ja siitä hieman ylöspäin sävyä Low Blow, johon päälle aloin rakentaa meikkiä. Cayenne, El Fuego ja Ashes. Cayennea levitin luomivakoon ja siitä ylöpäin hieman. El Fuegoa luomivakoon ja siitä ihan pikkasen ylöspäin. Ashesiä on luomivaossa. Toki häviytin, häivytin ja häivytin aina välissä. Liikkuvalle luomelle levitin kostutetulla siveltimellä Scorched. Alaluomelle levitin pienellä siveltimellä ensin koko matkalle Low Blowta pohjalle ja siihen päälle Cayennea. Puoleen väliin asti El Fuegoa ja yksi kolmasosa Ashesiä.

urban_decay naked_heat




Silmät

Urban Decay - Eyeshadow Primer Potion
Urban Decay - Naked Heat
Essence The false lash mascara
Lumene Berry Liquid Eyliner
Eylure Vegas Nay grand glamour




Kulmat

Essence Eyebrow gel
Essence How to make brows wow paletti
Lumene Blueberry kulmienmuotoilu vaha harmaanruskea


Huulet

Nyx Matte Lip Creme - Abu Dhabi



Kasvot

Lumene Color Correcting & Blurring primer
Lumene CC voide ultra light
L'oreal perfect match concealer Ivory
Lumene Sheer Finish Loose Powder translucent
MUR Ultra Contour palette
theBalm Mary-Lou Manizer
theBalm Fratboy
NYX matte finish fini mat

maanantai 9. lokakuuta 2017

Leimailua ja liukua + arvonta

Kaivelin yksi päivä lakkalaatikoitani ja löysin sieltä yhden vihreän sävyn Essence pretty cool life, jonka ympärille lähdin rakentamaan lakkausta. Siihen kaveriksi valitsin kaksi muuta vihreän sävyä. Essence discreet agent ja essence write on my chalkboard. 

vihrea_liuku

Liukuvärin tein kostealla meikkisienellä tuputtamalla kolme ohutta kerrosta lakkoja kynnelle. Kolme kerrosta sen takia, että sain omaa silmää miellyttävän ja ei liian tarkkarajaisen liukuvärin. Päälle leimasin Born Pretty Storen hopeisella leimauslakalla* Whats Up Nailsin B002 leimauslaatasta vesimarmorointi kuvion. Leima peitti hieman omaan makuun liikaa liukuväriä, mutta kynnet oli silti kivat.

* = saatu

vihrealiuku

Blogin Facebook -sivulla on arvonta, josta voi voittaa 2 lippua I Love Me -messuille.


tiistai 3. lokakuuta 2017

Syksyinen skittlette

Kaipasin viime viikolla jotain syksyistä kynsille ja lähdin rakentamaan tätä lakkausta uusien MILVien ympärille.

Ennen inhosin oranssia väriä yli kaiken, mutta tämän vuoden aikana olen tykästynyt siihen uudestaan. Varsinkin erilasiin murrettuihin oransseihin, jotka ovatkin syksyllä yksi mun go to väreistä, muiden murrettujen värejen kanssa.

milv_skitlette

Ensimmäisenä lakkasin etusormeen ja pikkurilliin tasaisen valkoisen kerroksen, sillä näiden MILVien alle tarvitsi valkoisen lakan. Siirtokuvassa olevat kukat ovat läpikuultavia ja sen takia tarvitsee alleen mieluusti valkoista. Nämä MILV J 180 siirtokuvat on tosi kivat ja sopii syksyyn hyvin. Nimettömästä löytyy kolme ohutta kerrosta Zoyan Levi hiekkalakkaa, jonka päälle laitoin päällyslakan ja peitin sen karheuden. Peukalossa ja keskisormessa on kaksi kerrosta piCture pOlishin syyskokoelmaan kuuluvaa murrettua oranssia nimeltä Foxy.

foxy_skitlette

Millaisia värejä te tykkäätte käyttää näin syksyisin ?