perjantai 30. lokakuuta 2015

Ruusuinen Cherish

Näihin kynsiin halusin käyttää paria uutta lakkaa sekä uusia MILVin siirtokuvia.

 photo kblogii1_zpsmeekjmpd.jpg  photo kblogi_zpstdo6mmpt.png
Cherish peitti kahdella kerroksella tosi hyvin. Aivan ihana nuden värinen lakka piCture pOlishilta. Oonko jo tarpeeks hehkuttanu näitä tän tyyppisiä lakkoja. Olen rakastunut.

Keskisormessa ja etusormessa on facen kirpparilta ostettu Pothos. Koska näiden lakkaamisesta on niin kauan en muista oliko tätä kaksi vai kolme kerrosta kynsillä. Uskoisin että kolme, koska tää on kuitenkin tollasia hiutuloista koostuva lakka.

Nää oli mun ensimmäinen käyttökokemus MILVin waterdecaleista ja tykkäsin tosi paljon. Nää täytyy leikata tarkkaan just siitä kohtaa mistä haluaa, koska muuten tulee ihan hirveesti pelkkää kirkasta ympärille. Nämä on aika ohuita ja tarraa nopeaan kynnelle, mutta silti helppo asetella. Ja vaikka decaliin tulisi joku pieni ryppy se siloittuu päällyslakalla.

Lakat
piCture pOlish - Cherish
Different Dimension - Pothos
 photo kblogii_zpsaloztlxt.jpg

MILVin siirtokuvia saa nykyään kahdesta suomalaisesta netti- ja kivijalkakaupasta. Mä oon kerennyt hamstraamaan ittelleni näitä, vaikka kuinka paljon eri kuoseissa. Ihan kun ne loppuis maailmasta, jossain vaiheessa.

 photo kblogi4_zpst1utx908.jpg

lauantai 24. lokakuuta 2015

Messukynnet

Perjantaina kävin pikaisesti Cesarsilla varjomessuilla. Siitä tulee oma postauksensa myöhemmin, mutta sieltä ostin kaksi uutta lakkaa ja ne pääsikin samana iltana kynsille. Sillä halusin tehdä siistit messukynnet ja samalla testata uusia lakkoja.

Näistä tuli yksinkertaiset ilman mitään koristeluja olevat lakkaukset, mutta mä tykkäsin näistä paljon. Sillä oon aivan rakastunu näihin piCture pOlishin lakkoihin, jotka sisältää holohiutulaa ja shimmeriä. Ne on vaan niin ihania. Ja kai se kertoo jotain, että niitä on ihan muutama tullut hamstrattua.

 photo kblogii1_zpsyzsiwcnx.jpg  photo kblogii1_zpsc3tkzezd.png

Etusormesta ja pikkurillistä löytyvä starry night on taattua PP:n laatua. Kahdella kerroksella peittävä ihana pientä holohippua ja shimmeriä sisältävä lakka. Tän valmistus on kuulemma lopetetuu ja sain ostettua toisiks viimesen kappaleen Cecarsilta.

Ce-less-tial is More on O.P.I:n uusimmasta kokoelmasta ihanan värinen hologilttereitä sisältävä hiekkalakka. Kahdella kerroksella sain hyvän peittävyyden tälläkin. En tiedä miks musta tuntui, että tää on jotenkin paljon karheampi, kun mun aikaisemmat hiekkalakat.

cherish on myös taattua pp:n laatua kahdella kerroksella hyvä peittävyys.

Lakat

piCture pOlish - starry night
O.P.I - Ce-less-tial is More
piCture pOlish - cherish

 photo kblogii5_zps2dpda9pj.jpg

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

I Love Me 2015

Kävin perjantaina jo puolen tunnin ajan kiertämässä ja vähän kattomassa messumeininkiä. Eihän siinä mitään kerennyt, mutta halusin käydä hakemassa bloggaajapassini ennen seuraavan aamun ruuhkia. 

Lauantaina saavuttiin Suskin kanssa messuille kymmeneks. Ja voi herran jumala mikä jono siinä aulassa oli. Ihmiset jotka oli ajatellu pääsevänsä helpomalla ja tilanneet netistä lipun ja sit messuilla piti vaan nopeesti lunastaa se. Noh, eihän se ihan niin menny. Onneks me päästiin jonon ohi. Minä bloggarina ja kaveri lipullaan. Takit vein lehdistökeskukseen, kiitos siitä. Ei tarvinnu raahata niitä mukana eikä maksaa sitä älyttömän kallista narikkaa.

Yleisesti ottaen viihdyin messuilla hyvin, sillä oli paljon nähtävää. Aikaisempina vuosina ollana vietetty messuilla aina koko päivä. Tällä kertaa ei viihdytty, kuin neljä tuntia. Sillon alko tuntumaan jo siltä, että kaikki on nähty ja ei oo enää mitään tärkeetä näkemättä. Jäin myös kaipaamaan paria näytteilleasettajaa.

 photo kblogiiii 9_zpskdjbeymv.jpg  photo kblogiiii 10_zps9evp4bfj.jpg

Kiertäminen me alotettiin Essencen pisteeltä. Ja kymmeneltä oli jo noin paljon ihmisiä paikalla. Myöhemmin, kun meinattiin käydä vielä uudestaan, jono oli jo niin pitkä ettei viittitty jäädä jonottamaan. Mullehan tuotteen on kuitenkin tuttuja ja pääsen kotootakin ihan helposti niitä shoppailemaan, joten ei menetetty mitään.

Siinä vieressä olikin sitten LivBoxin piste ja jäätiin siihen höpisemään tosi mukavan työntekijän kanssa boxeista. Osallistuttiin arvontaan ja lemppariboxin päättäminen tuotti meille niin paljon päänvaivaa. 

Avonin pisteelle oli tarkotus mennä vaihtamaan ripsarit uuteen, mutta mä unohdin omani kotiin. Eipä sit vaihdettu tai oishan Suski voinu, mutta se sit jotenkin jäi, kun se oli vaan tasa tunnein.

 photo kblogiiii 1_zpsw3gixoih.jpg  photo kblogiiii 3_zpsxkmfijw0.jpg  photo kblogiiii 4_zpsu9xdnbpr.jpg  photo kblogiii1_zpstlrk4wox.png

Perjantaina sen puolen tunnin aikana löysin jo itteni ihailemasta noita 3,50€ maksavia China Glazen lakkoja. Kerkesinkin kerätä niitä sillon jo kolme käteeni, kunnes huomasin "VAIN KÄTEINEN" -kyltin. Ei mulla niin paljoa käteistä ollu sillon mukana.

Lauantaina uus yritys ja kolme lakkaa lähti mukaan. Ja vaan yks niistä oli sama, kun edellisenä päivänä olin kattonu. Hyvä minä. 

Messuilla oli kyllä kiitettävästi kaikkia kynsijuttuja mun makuun ja välillä meinas lähtee mopo käsistä shoppailun kanssa. Sain kuitenkin pidettyäni itseni kurissa.

E.MI oli mulle ainakin ihan vieras merkki, mutta ihailin heidän kojullaan pitkään Ekaterina Miroshnichenkon tekemiä koristeluita ja kävin myös hetken katsomassa, kun hän esitteli omia tekniikoitaan pienessä "luentosalissa" myyntipisteen vieressä. Ne oli niin ihania.

En mä oikeen osaa kertoa messuista sen enempää, kun muiden postauksia lukiessa tuntuu, että puolet messuista on jääny näkemättä. En ymmärrä kaikki me kierrettiin ja katottiin, ainakin luulin niin.

 photo kblogiiii 5_zpsgq2bydps.jpg  photo kblogiiii 6_zpsuuvfj7lb.jpg  photo kblogiii2_zpscgz8ti1v.jpg

Emotion // Float On // Poetic

Messuilla nopean googlailun tuloksena löysin, että Emotionilla ja Poeticilla pysyisi leimaamaan. Toivottavasti onnistun. 

 photo kblogiii3_zpszxmrqjk9.jpg

Löysin jo perjantaina MILV in pienen pienen myyntipisteen messuilta ja ihmettelin. Milvit on suomessa vielä tosi uus juttu, vaikka muita siirtokuvia kyllä on löytynyt jo pitkään. Ostettiin kaverin kanssa yhteensä 25 arkkia näitä 20 eurolla. Mä sain 12 ja hän 13 arkkia, sillä mulla on entuudesta näitä jo vaikka kuinka paljon. Sillä hieman innostuin, kun nämä CesarsShoppiin tuli vähän yli kuukausi sitten myyntiin.

 photo kblogiii4_zpstg27lfye.jpg

MinuRipsmed, joka myi messuilla pääasiassa ripsenpidennustarvikkeita. Myi myös lasisia strasseja nää kestää paremmin kynsilakkaa eikä muutu sameiksi. Ainakin toivon niin. Seitsemän pussia näitä tuli ostettua.

Tähän loppuun vielä nää ihanat strassijäätelöt. Voisinko mä saada tollasen?

 photo kblogiiii_zpsjyqalvsj.png
Kävitkö itse messuilla ? Millaset fiilikset sulle jäi ?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Mustaa pitsiä

Ihanat yksinkertaiset kynnet. Kaikki tän väriset lakat on ollu jo pitkään mun suosikeissa. Näin netin syövereissä monetkin kynnet, joissa oli tehty mustat pitsileimat muutamaan kynteen ja muihin jotain muuta. 


 photo kblogi5_zpsgdpgqzab.jpg  photo kblogi4_zpsco9imjow.png

Näissä on pohjalla kerros valkoista. Tai ainakin luulen niin. Näiden lakkaamisesta on kuitenkin sen verran aikaa. Pitäis varmaan ruveta kirjottamaan ylös mitä ja miten on lakannu.

En kyllä muista montako kerrosta Petal To Metalia lakkasin uskoakseni kaksi. Vannomaan en mene. Tästä lakasta oon kyllä aikasemminkin jo kirjotellu. Ihana neonkoralli lakka. Mahdoton kuvattava tämä on kuitenkin. En saanu tän oikeeta sävyä kuvattua.

Leimaukset tein Liquid Leatherilla, sillä silloin en vielä omistanut oikeaa mustaa leimauslakkaa. Ja stampperina käytin näissä vielä mun vanhaa suorakulmaista löllöstampperia. Se ei napannutkaan niin hyvin noita kaikista ohuempia viivoja, mutta tuli näistä silti ihan kivat.

Leimojen päälle taas kuorrutus I♥Magicillä. Ihana ihana topperi. 

Lakat
China Glaze - Petal To The Metal
China Glaze - Liquid Leather
Essence - I♥Magic
 photo kblogi1_zpsgybdlzsz.jpg

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Uusi leimasin testissä: Superlöllö

Kävin kaks viikkoo sitten CecarsShopissa tutkimassa leimasin valikoimaa, sillä mun edellinen löllö stampperi on ehkä vähän pieni mun kynnelle. Päädyin ostamaan tälläsen "superlöllön stampperin" ja sitä tää onkin ainakin mun suorakulmaseen löllöön verrattuna. Tästä tulee ehkä vähän mieleen ne sellaset limalelut, millä lapsena tuli leikittyä. 

Muahan ei siis voi sanoo leimauksen mestariks, oon vasta ihan alottelija. Halusin tulla kuitenkin jakamaan kokemukseni tästä stampperista, sillä ensimmäistä kertaa mä nautin leimaamisesta.
Aikasemmin leimaaminen on ollu ärräpäiden lentelyä, kun leimat on vääntyny eikä ne oo menny oikeelle kohdalle. Valkosella stampperilla valkosen lakan leimaaminen on oikeesti mahdotonta. 

 photo kblogi1_zpsag9sgunm.jpg  photo kblogii_zpssrogibls.jpg 
Tää leimasin on siis samalla superlöllö ja tosi tahmea. Alla oleva kuva havainnollistaa asiaa. Ihan noin hyvin toi ei enää pysy tossa kiinni, kun sitä oon kynsilakanpoistoaineella putsaillu, mutta kyllä se on selkeesti vieläkin tahmea. Ja onneks en pitempään kerennykkään sitä putsaamaan kynsilakanpoistoaineella, sillä se kuulemma pilaa tän stampperin ajan kanssa. Onneks on aina joku joka osaa neuvoa. Eli tätä kannattaa putsata teipillä.

Ja sana superlöllö kuvaa tätä hyvin. Ei nimittäin paljoakaan tarvitse painaa, kun kynsi "uppoaa" stampperiin. Mun ei siis ainakaan tarvitse kieräyttää millään tavalla stampperia, että saisin koko kynnen leimattua.
 photo kblogi_zpstirdeqyn.jpg

Tässä alla on ihan ensimmäisenä mun ihan eka testi tällä stampperilla ja oikee tekniikka tän käyttöön ei ollu vielä hallussa. Senhän näkee ihan selvästi. Samalla testasin uusia leimauslakkoja. No ei ehkä ollu ihan järkevää. Toiseen käteen testasin eri leimoja ja eri lakkaa ni johan alko toimimaan, en oo varmaan ikinä saanu noin hyvin koko kynttä leimattua. Ekaan testikertaan oli aika tyytyväinen ja sen jälkeen lakkasinkin heti uudestaan kynnet ja leimasin niihin.

 photo kblogi2_zps8bquouve.jpg  photo kblogi3_zpskgwy4adm.jpg

Nää kaks alimmaista kuvaa on osa lakkauksia, joita oon nyt leimauksesta innostuneena tehny. Mulla on vaan valitettavan vähän leimauslaattoja. Ja pitää käyttää samoja kuvioita uudestaan ja uudestaan.

Alimmaisessa pitsileimassa näkyy aika paljon reikiä, mutta uskon sen johtuvan ennemminkin leimauslaatasta kuin stampperista.

 photo kblogi_zpscfscrjam.jpg  photo kblogi_zpsjgd3f8io.jpg

lauantai 10. lokakuuta 2015

Jotain vihreää

Näin jossain netissä kivat kynnet, joissa oli pilkutettu ympyröitä toistensa ympärille ja idea näistä kynsistä jäi sitten hautumaan. Jostain tuli myös idea vihreästä liukuväristä. Siinä sit oltiin. Vihreä ei todellakaan ole mun väri, ainakaan näin suurissa määrin. 

Onhan nää kynnet omalla tavallaan kivat. Vihreetä on vaan ihan liikaa mun omaan makuun. Pitäis varmaan vähän pidempään miettiä näitä päähänpistoja. Noi pilkutetut kynnet on mun mielestä tosi kivat ja niiden seuraks ois ehkä pitäny keksiä jotain muuta. Ja matattuna tykkäsin itse näistä ainakin paljon enemmän. Aluksi pelkäsin, että pilaanko nyt kynnet mattaamalla ne. Onneksi niin ei käyny.

 photo kblogi9_zps5aqvjwqs.png  photo kblogi10_zpsj1n4veat.png
Liukuvärjäyksen alla on kerros valkosta lakkaa korostamassa värejä ja liukuväriä on tuputeltu sienellä kaks kerrosta. Vaikka liukuväriin käytin neljää eri väriä, niin vaan kolme niistä erottuu kunnolla.

Keskisormessa ja nimettömässä on kaks kerrosta valkoista ja se peittää oikein hyvin. Oon itse asiassa tyytyväinen jokaiseen valkoiseen lakkaan mikä mulla on.

Lakat
Oriflame - The One: Matte Top Coat (saatu)
Essie - Blanc
China Glaze - Four Leaf Clover
Essence - Brazil Jungle
Essence - L.O.L
GinaTricot - Lemon
 photo kblogi_zpsarrpkz46.jpg

maanantai 5. lokakuuta 2015

I Love Me -lippujen voittajat


Arvoin voittajat Random.orgin avulla ja voittajiksi selviytyivät kommentin numero 3 ja 7 jättäneet Susanna ja Kätlin !

Onnea voittajille ! Olen laittanut teille sähköpostia ja vastatkaa huomenna klo 7.00 mennessä.

Arvonta muistutus

Vielä on noin tunti aikaa osallistua I Love Me -lippujen arvontaan. Edellisessä postauksessa ohjeet.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pika-arvonta: I Love Me -messuliput



Sain itselleni bloggaajapassin I Love Me -messuille ja samalla kivan mahdollisuuden arpoa teille pari lippua messuille.

Mä olen parina aikaisempana vuonna käynyt myös messuilla kaverin kanssa ja siitä on tullu meille vähän niinkun perinne. Nyt bloggaajapassilla mulla on mahdollisuus päästä messuille kolmena päivänä. En ole vielä aivan varma jaksanko, kerkeänkö tai pääsenkö messuille jokaisena päivänä, mutta olen ainakin lauantaina tulossa messuille.

Messuilla on aina ihan älyttömästi kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja ostettavaa. Monena vuonna on tullu tuhlattua aika paljon rahaa esim. kynsilakkoihin. Siellä on aina ihan mahtavia tarjouksia. Tästä voitte lukea mun viime vuoden ostoksista.  Ja tässä vielä yleisesti fiiliksiä mun toisen blogin puolelta viime vuodesta.

Mutta löpinät sikseen ja arvontaan. Mulla on arvottavana 2 lippua ja olen päättänyt arpoa ne siten, että yksi henkilö saa yhden lipun eli kahden on mahdollisuus voittaa yksi lippu. Olikohan se nyt tarpeeks vaikeesti sanottu.

Arvonta alkaa NYT! ja päättyy huomenna 5.10 klo 14

Säännöt

- Arvon YHDEN lipun kahdelle eri henkilölle. 

- Sinun tulee olla blogini julkinen lukija, joko bloggerissa, bloglovinissa tai tykätä Facebookissa

- kirjota kommenttiin missä seuraat, millä nimellä ja sähköpostiosoitteesi

- otan voittajiin yhteyttä heti arvonnan päättymisen jälkeen sähköpostilla ja odotan tiistai 6.10 klo 7.00 mennessä vastausta. Jos sähköpostiin ei vastata arvon uuden voittajan.

//Edit. Messukeskus lähettää voittajille sitten ne liput, joten toimitan osoitteet heille eteenpäin