torstai 23. huhtikuuta 2015

Miittikynnet // 18.4.-15

Meillä oli siis eilen lauantaina (18.4) kynsimiitti tai niinkun se meidän suussa muotoutu illan aikana kynsihörhöjen miitti. 

Tässä ajattelin ihan esimmäisenä esitellä mun miittikynnet. Teemana meillä oli pastellivärit.

 photo kblogi_zpsttkf0hxz.jpg
 photo kblogi_zpsirkeuude.png

Boom Boom Room peitti jo kahdella kerroksella, mutta tottumuksesta laitoin kolmannen kerroksen. Kun tätä katsoin tikulla, se näytti paljon vaaleammalta ja enemmän pastelliselta, mutta kynnellä oli sit kuitenkin vähän tummempi. Nätti väri kuitenkin. Ihana pinkihtävä vaaleanpunainen. Blancia on myös kolme kerrosta sillä toisella kerroksella jäi vielä raitoja. Liukuvärjäyksen alle laitoin vain kaksi kerrosta Blancia. Liukuvärjäyksen tein Dependin siihen suunnittelemalla sienellä.

Ruusut maalasin käsin dottingtoolin avulla. Ison palluran tein Ice Pinkillä ja siihen päälle tein Boom Boom Roomilla ja Blancilla kaarevia viivoja, jotka jollain tapaa jäljittelisi ruusun terälehtien muotoja. Lehdet maalasin ohuella siveltimellä Have A Bite lakalla.  Kynnet tuntu kuitenkin vielä vähän alastomilta ja oli pakko lisätä liukuvärjättyihin kynsiin vähän Fairy Dustia. Siinä vasta rakkauslakka, tahtoisin sitä varapullon.

Lakat

Essie - Blanc
Essie - Boom Boom Room
GinaTricot - Ice Pink
GinaTricot - Have A Bite
China Glaze - Fairy Dust

 photo kblogi3_zpskb6jutva.jpg

Kaikkien miitti juttujen takia tällä viikolla en oo ollenkaan kerennyt osallistua #ablecs15 -haasteeseen. Ja se harmittaa mua halusin pysyä aikataulussa. No ehkä saan otettua ens viikolla kiinni aikataulussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti