lauantai 28. helmikuuta 2015

Uusi banneri

Sillon, kun alotin tän blogin halusin värikkään ja erottuvan bannerin. Siksi väsäsin läiskikkään, todella värikkään ja lakkapulloja täynnä olevan bannerin. En löytänyt sillon omaa silmää miellyttävää kuvaa kivoista kynsistä, jonka oisin voinu banneriin laittaa. Tein ehkä vähän kiireessä myös bannerin ja sitten se vaan jotenkin jäi siihen. En saanu korjatuks sitä, ennen ku nytten. Sillon tykkäsin vielä tosta ensimmäisestä bannerista, mutta nyt en enää. Halusin nyt sellasen, missä näkyy kynsiä ja on paljon yksinkertasempi.

Muutenkin tuli loppujen lopuks ympättyä tohon vanhaan banneriin kaikkea tavaraa. Sen takia siitä tuli liian sekava. Muttakun muttakun.

Uuteen banneriin tuli valittua aika uusia kuvia. Sillä niissä oli kaikissa kynnet suurinpiirtein samassa asennossa ja sain tehtyä niistä kivan rivin tohon alas. Toinen vaihtoehto ois ollu, että oisin laittanut ympyröistä rivin ja niihin upottanu kuvia. Tällä kertaa mua miellytti enemmän suora rivi kuvista.

 photo kynsibannerii_zpsz7tnqi4f.png  photo kbanneri kevaumlt_zpsevn8rqwk.png

                                        Kummasta tykkäätte enemmän ?

torstai 26. helmikuuta 2015

#ablecs15 week3: Fruitylicious

En hirveästi tykkää lakata, mitään tiettyä juttua esittävää kynsille. Omille kynsille päätyykin yleensä kaikkea abstraktimpaa. Sen takia siis alotin näistä hedelmäisistä kynsistä, että jos en viihdy näissä voin ottaa nää pois. Sit alko se ideointiprosessi. Mansikoita.. eii. Omenoita.. eii. No mitä sitten? Päädyin taas Pinterestin ihmeelliseen maailmaan ja sieltä löysin muutamat kiivi kynnet. Ne vaikutti kivoilta eikä ne ollu liian esittävät, joten päätin matkia sellaset omille kynsilleni. Omalla tavallani tehtynä.

 photo kblogi1_zpsabelyi48.jpg  photo blogik_zpsqbwxs1gs.png
Kaikkiin kynsiin paitsi nimettömään laitoin kaksi kerrosta Sweet Memoriesia, jota normaalissa tapauksessa riittäisi kerros. Nyt kaks kerrostakaan ei riittäny, kun oon ollu laiska alla olevien geelien kanssa niin sinne on jääny kaikenlaisia jälkiä. Noh. Aina ei voi voittaa. Nimettömiin lakkasin pohjan Ginan Have a Bitella. Samaa lakkaa käytin ranskisten pohjaksi. Kaksi kerrosta, sitä riitti peittämään tarpeeksi hyvin pohjan, jonka päälle tein kelmutuksella vähän elävämmän pinnan mun kiivejä varten. Siihen käytinkin kaikkia noita vihreitä. Oli hieman vaikea noihin ranskalaisiin saada tehtyä tota kelmutusta, sillä alue oli niin kapea. Mielestäni onnistuin kuitenkin ihan hyvin. Vaikka nyt livenä, kun näitä kattelen ni vihreä alue muistuttaa enemmän vesimelooninkuorta.
   Nimettömiin maalasin käsin valkoisen ja keltaisen sekoituksella kiivin keskustat. Mustat pilkut tein dottarilla ja ne näyttää paljon aidommilta siemeniltä nimettömissä, kuin muissa sormissa. Mutta ehkä mä taas oon liian itsekriittinen.

Lakat

Color Club - The Lime Starts Here
Nail Fantasies - Twist and Shout
GinaTricot - Rain Forest
GinaTricot - Have a Bite
Essence - Love Is In The Air
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze  - White On White
O.P.I - Sweet Memories

 photo kblogi_zps6yjzqmtd.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

#ablecs15 week2: Matched To An Outfit

Tähän aiheeseen oli vaikeampi keksiä ideaa, mutta sitten muistin viime viikolla käyttämäni asun. Musta-valkoraidallisen pitkän t-paidan ja sen alla pinkihtävä toppi sekä mustat legginsit. Täydellinen idea kynsienlakkaukseen.

 photo kblogi3_zps46ee4b81.jpg  photo kblogi_zps86311076.png

Keskisormeen laitoin pohjalle yhden kerroksen Liquid Leatheria, sillä halusin varmasti peittävän lopputuloksen. Sen päälle sitten tuli kolme ohutta kerrosta Emotionsia , sillä halusin tarpeeksi selkeän tekstuuri pinnan. Peukalossa ja nimettömässä on kolme ohutta kerrosta Petal To The Metalia, joka olisi peittänyt kahdella. Muodon vuoksi laitoin kuitenkin kolmannen kerroksen ja onnistuin tekemään kaljun kohdan peukaloon. Sen huomasin kyllä vasta Sechen laiton jälkeen. Noh, ei voi mitään. Etusormessa ja pikkurillissä on kolme kerrosta White On Whiteä, joka on hirveen juoksevaa. Tarpeeks ohuita kerroksia, niin lakka ei valunut kynsinauhoille (ainakaan paljon). Raidat maalasin käsin mustalla akryylimaalilla ja pienellä siveltimellä.

Lakat

China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - White On White
China Glaze - Petal To The Metal
O.P.I - Emotions

musta akryylimaali

 photo kblogi_zps76345f3b.jpg


lauantai 21. helmikuuta 2015

#ablecs15 week2: Shades Of Grey

Tän viikon haasteet tuottaa päänvaivaa. Sillä Shades Of Grey -haasteesen mulla oli ideoita ihan liikaa, mutta aikaa toteuttaa ei ollu paljoo. Asu -juttuun ei oo mitään ideoita. Nimittäin työvaatteet ei oo mitään, josta sais hirveesti ideoita. Siirrytään kuitenkin kuviin.

Tiesin heti, että haluan tehdä pari kynttä aika liukuvärillä sekä myös sen että halusin käyttää uusinta Ginan lakkaani tummanharmaa lakka hopeisella shimmerillä. Liukuväriin käytin kolmea eri väriä tummin on Licorice, sitten on Army Green (joka ei luonnossa näytä noin vihertävältä) sekä Concrete Jungle. Koristeluiden keksiminen olikin hieman vaikeampaa. Ensin ajattelin elokuvaan sopivaa, mutta aikaa ei ollu. Lattialle oli tipahtanu jostain yks paketillinen waterdecaleseja ja ne oli kivan näkösiä. Niiden laittaminen oli helppoa ja niitä sai liikutella kynsillä vielä tarpeen mukaan. Waterdecalsien vihreät lehdet ei erotu livenä noin selkeästi, kuin kuvissa. Mua se ei kuitenkaan haittaa.

Liukuvärin toteutin vedessä kostutetulla meikkisienellä. Lakkasin ensin jokaisen kynnen pohjalle vaaleinta sävyä kerroksen. Sen jälkeen tein pari kolme kerrosta liukuväriä, siten että ei jäänyt ohuempia kohtia. Peukaloon ja nimettomään lakkasin ensin kaksi ohutta kerrosta Licoricea, jonka päälle lakkasin kaksi ohutta kerrosta Punkia. Täten sain hyvän ja peittävän lopputuloksen. Liukuvärjätyt kynnet jäi vielä jotenkin alastoman olosiksi, joten päätin vielä lisätä vähän ihanaa Fairy Dustia joka kynteen.

Itte tykkään taas paljon näistä, vaikka nää onkin aika yksinkertaset. Harmaa on vaan sellanen kynsilakkaväri, jota rakastan. Ja Fairy Dust sitä tahtoisin omistaa ainaki 10 pulloa.

 photo kblogi2_zps475ab368.jpg  photo kblogi4_zpsdafff33b.png

Lakat

GinaTricot - Concreate Jungle
GinaTricot - Army Green
GinaTricot - Punk
GinaTricot - Licorice
China Glaze - Fairy Dust

 photo kblogi1_zps3e9f7637.jpg


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week1: Something Other Than Pink

Ensimmäisen viikon toinen haaste uunista ulos aivan viime hetkillä. Mun piti lakata nää jo eilen, mutta päädyinkin kaverin kanssa leffaan. Kerkesin kuitenkin tän viikon puolella vielä lakkaamaan.

Idea näihin lähti siitä, että halusin keltaista kynsille. Pyörittelin kaikenlaisia ideoita päässäni sateenkaari liukuväristä ranskalaiseen manikyyriin. Selailin kuitenkin netistä erilaisia ideoita, joissa oli käytetty keltaista.

 photo kblogi4_zps2bbe0081.jpg
 photo kynsiblogi_zpsc8c668c5.png

Keltaisena lakkana O.P.I:n ihana I Just Can't Cope-Acabana en tiedä millaista tän pitäis olla koostumukseltaan, mutta muihin mun O.P.I:n lakkoihin verrattuna tosi paksun tuntusta. Kolmella kerroksella sain tarpeeks peittävän tuloksen. Ensimmäisestä ja toisesta jäi aika laikukas lopputulos, mutta kolmas tasoitti tilanteen. Peukalossa ja nimettömässä on pohjalla kaks ohutta kerrosta Ginan Silveriä ja sen päällä kolme ohutta kerrosta O.P.I:n It's Frosty Outside hiekkalakkaa, jonka tasoitin kirkkaalla lakalla. Siihen päälle lakkasin ohuella siveltimellä ja mustalla akryylimaalilla sekä I Just Can't Cope-Acabanalla aztec -kuvioita.

 photo kblogi_zps342e76a0.jpg

Lakat

GinaTricot - Silver
O.P.I - It's Frosty Outside
O.P.I - I Just Can't Cope-Acabana

musta akryylimaali

torstai 12. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week1: Will You Be My Valentine?

Ensimmäisenä tartuin The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015 -haasteen ystävänpäivään viittaavaan haasteeseen. 

Keräsin ensimmäiseks pöydälle kaikki pinkit ja pinkihtävät lakat. Niistä sitten rupesin miettimään, että mitä lakkoja käyttäisin. Avuksi otin tietenkin mun ihka uudet swatchtikut. Päädyinkin käyttämään aika montaa lakkaa, sillä splatter -lakkaukseen sainkin ympättyä kaikkia kivoja värejä sekä keskisormen sydämmiin. Halusin kuitenkin pari yksiväristä kynttä rauhottamaan kokonaisuutta. Tykkään tästä kokonaisuudesta paljon. Alkuun oli hankaluuksia, kun näitä suunnittelin näitä nimittäin tosi vähän aikaa. Splatter -kynsien tilalle mietin myös kelmutuskynsiä, mutta mun mielestä niistä ei ois tullu tarpeeks selkeitä. Vaan niistä ois tullu jotenki suttuset, kun testasin tikuille.

 photo kblogig_zps41e5c959.png  photo kblogi2_zpseadb4cfe.jpg

Lakkoina käytin peukkuihin, keskisormiin ja nimettömiin pohjalle Ginan Cottonia, joka vaati kolme kerrosta välttävään peittävyyteen. Jos olisin jättänyt enemmän pohjaväriä paljaaksi, ei olisi kolme kerrosta riittänyt. Splatterien teko on aina arpapeliä ja roiskeista tulee välillä tosi pieniä tai sit välillä saattaa tulla puolet kynnestä peittävä laikku. Tai ainakin mulla käy tosi usein tälleen. Saattaahan se olla vaan harjotuksen puutetta. Keskisormien sydämmiin käytin pilkutustyökalua. Ihan ekaa kertaa olin tekemässä sydämmiä ja omasta mielestä nää onnistu hyvin. Pienellä harjotuksella näistä varmaan sais tasasemman muotosia. Etusormeen ja pikkurilliin käytin Ginan Pink Rosea, joka peitti hyvin kahdella kerroksella. Jäi vielä tunne, että haluun jonkunlaista kimallusta mukaan, joten tartuin Fairy Dustiin ja sudin sitä peukaloon, keskisormeen ja nimettömään. Sekä etusormeen ja pikkusormeen muutaman helmenpuolikkaan.

 photo kblogi4_zps85c5e61a.jpg

Lakat

China Glaze- Sugar High
China Glaze-Petal To The Metal
China Glaze-Fairy Dust
Essie- Lights
Essence- Free Hugs
Models Own- Dinky Pinky
GinaTricot-Cotton
GinaTricot-Pink Rose
GinaTricot- Azalea Pink

 photo kblogi5_zps5cf80297.jpg

tiistai 10. helmikuuta 2015

#Ablecs15

Viime syksynä pari bloggaajaa kehitti 16 viikkoa kestävän kynsienlakkaus haasteen, jossa jokaiselle viikolle on kaksi erillistä aihetta. Meinasin jo syksyllä osallistua, mutta löysin haasteen niin myöhään etten viittinyt enää kiriä mukaan. Nyt on kuitenkin uusi mahdollisuus keväisen version parissa. En tiedä miten kerkeän/ jaksan kaikkiin osallistua, mutta katsotaan mitä käy.

Oon lukenu nää kaikki aiheet ajatuksella ja tässä on tosi kivoja juttuja tulossa. Mielenkiinnolla jään myös seuraamaan #ablecs15 hastagin takaa millasia kynsiä muut on tehny.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Vesimarmorointia

Oiskohan se ollu noin kaks viikkoa sitten, kun facebookissa Kynsikoristelut ryhmässä oli keskustelua vesimarmoroinnista. Kerran oon sitä aikasemmin kokeillu ja se meni omasta mielestä pieleen. Ryhmään laitettiin, kuitenkin paljon vinkkejä ja pari videota. Niiden avulla mä päätin sitten ottaa härkää sarvista ja testata vesimarmorointia. Aluks testailin viiteen kynteen toisilla lakoilla, teen siitä oman postauksensa myöhemmin. Sen jälkeen siirryin tekemään näitä kynsiä. En halunnut kaikkiin kynsiin vesimarmorointia, joten päädyin tälläiseen ratkaisuun. Aluksi kyllä suunnitelin, että lakkaan kolme kynttä joihin ei tule vesimarmorointia niin jokaisella marmorointiin tulevalla lakalla. Mietin kuitenkin, että siitä tulisi liian sekava.

 photo kblogiin_zpsd7209752.png
 photo kynsiblogi2_zps1f7b64a0.jpg  photo kynsiblogi5_zpsa574bdbc.jpg

Kaikki värilakat olivat GinaTricon uusia kevät värejä, jotka kävin metsästämästä Myyrmannista siellä käydessäni muilla asioilla. Lakat peittivät hyvin, jopa Cotton olisi peittänyt varmaan kolmella kerroksella. Sitä siis laitoin marmoroinnin alle kaksi kerrosta peittävyyden takaamiseksi. Dust peitti myös hyvin muistaakseni kahdella kerroksella. Aivan varma tästä en nyt ole.

Vesimarmoroinnissa lakat käyttäytyivät omasta mielestäni hyvin. Eihän mulla nyt älyttömästi siitä kokemusta ole. Kuvion sain piirrettyä hyvin eivätkä lakat kuivuneet veden pintaan liian nopeasti. Kuviot kynsillä tyydyttivät silmää, vaikka eivät olleen molemmissa käsissä aivan samantyyppiset. Nimittäin vasemmassa kädessä raidat olivat paksumpia. Marmoroinnin päälle halusin lisätä vielä vähän kimallusta Fairy Dustilla.

Lakat

GinaTricot - Cotton
GinaTricot - Dust
GinaTricot - Pink Rose

sekä kuvasta unohtunut
China Glaze - Fairy Dust

 photo kynsiblogi3_zps504f45cb.jpg

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Swatchailua

Nyt mä tein sen, minkä oon jo pitkään meinannut tehdä. Tilasin siis swatchaus -tikkuja 200 kappaletta netistä. Tilasin tammikuun puol välissä ja tikut saapu 12 päivää tilauksesta. Yhtenä iltana mä sitten alotin näitä lakkailemaan, enkä malttanut lopettaa ennen ku olin valmis. Ei niitä lakkoja ihan älyttömästi ollu noin 150 kappaletta, sen jälkeen oon jo ostanu kahdeksan uutta lakkaa. Hups.

Nautin tikkujen lakkaamisesta, ehkä vähän liikaakin. Tekis mieli lakkailla niitä lisää. Nyt on lakkojen ihailu niin helppoa ja niin paljon helpompi valita, mitä lakkaa käyttää.

 photo kblogi_zps6881cfc0.jpg  photo kblogi1_zps2bfdfc09.jpg
Kynsiharrastuksen alussa mulla oli sinisiä lakkoja ehkä eniten. Sillä se oli silloin vielä mun lempiväri. Vihreitä omistan, vaan muutaman kynsilakkana se ei miellytä mun silmää. Tai ainoastaan limenvihreä miellyttää. Ainut tummempi vihreä lakka on ostettu koristeluita varten. Turkoosit, mintunvihreät ja muut on kanssa aivan ihania värejä.

 photo kblogi2_zpsd6e84a49.jpg

Ruskeenharmaat ja muut harmaan sävyt niihin oon rakastunut. Tummemmat ruskeat on koristeluita varten.

 photo kblogi3_zps39c5f469.jpg

Punaset ja pinkit ja muut sävyt siltä väliltä. Järkytyin hieman, kuinka paljon näitä olikaan. Oletin, että näitä on vähemmän, sillä en ole vielä kauaa tykännyt pinkistä ja punaisesta väristä. Näköjään kuitenkin tarpeeksi kauan, että näin monta lakkaa on niitä sävyjä kertynyt.

 photo kblogi5_zps0e108b92.jpg

Glitterlakat, näihin on ehkä pieni viha-rakkaus -suhde. Sillä ne on aivan liian nättejä, mutta niin hirveen vaikee poistaa kynsiltä. Mutta kun niin nättejä.

 photo kblogi6_zps3e25b4c7.jpg

Hiekkalakat ja pari muuta säälittävää lakkaa. Ei siis sillä tavalla säälittäviä, että en tykkäis tai silleen. Vaan sillä tavalla, että haluisin omistaa samantyyppisiä enemmän. Esim. Holot, niitä voisin haluta lisää. Crackle -lakoista en oo varma tykkäänkö. Niitä omistankin vaan kaks. Enempää en haluu omistaa sillä en tiedä tykkäänkö. Ja Seppälän Vanilla Sorbet ei oikeen muihinkaan kategorioihin mahtunu mukaa.

 photo kblogi7_zps832244bd.jpg

Lilojakin kokoelmaani mahtuu muutama eri sävynen. Tummien liloje/ violettien fani en välttämättä ole, mutta onhan ne nättejä. Vaaleammista tykkään enemmän.

 photo kblogi8_zpsbce46603.jpg

Nudet niitäkin on muutama. Vielä taidan ettiä sitä täydellistä ihon sävyyn sopivaa , vaikka onhan nää kaikki silti ihan kivoja.